2627282930311
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
30123456

RSS

 Hesa2, Sunnuntai 2.11.2008 FHT – OKK
03.11.2008 09:05 | Jouko

Kauden toinen kotiottelu. Odotukset korkealla. Vahvistuksia odotellaan aina Amerikasta saakka. Ja onneksi lentoposti on ennättänytkin…

Tältä kaudelta jo melkoisen tutuksi käynyt rituaali, eli kerjääminen osoittaa taas tarpeellisuutensa. Nimittäin ilman korkeaa polviasentoa ja ”pliide, pliide, pliide” –mantraa olisimme aloittaneet ottelun alle kymmenellä pelaajalla. Nyt meitä löytyy sentään 12 + veskari, eli kopissa on jo ”tungoksen tuntua”.

Onneksi OKK:lla on näemmä ollut samoja käynnistysongelmia, sillä heitä löytyy pöytäkirjan mukaan yksi vähemmän… Tosin, kuten olemme usein aiemminkin huomanneet, niin pelitilanteisiin tällä pelaajien lukumäärällä ei välttämättä ole mitään yhteyttä. No niin, se alkutunnelmista ja itse peliin…

Vain 51 sekuntia pelattu, kun ”puolustuksemme tukipilari” Rudi koukkaa itselleen kakkosen.  Tästä se lähtee…

 Onneksi Ogelikaan ei ole hereillä, joten viisi hallille vaivautunutta katselijaa saa silmillään todistaa seuraavaksi vain kahden minuutin rusettiluistelunäytöksen. Seuraavaa tilastomerkintää saammekin sitten odottaa muutaman minuutin. Kunnes ajassa 6.34 V. Värtä vie OKK:n 0-1 johtoon, pelitilanteisiin nähden ehkä aivan ansaitustikin. Syöttäjiä ei tähän maaliin merkitä…

Ajassa 7.39 määrätään OKK:n maalivahdille J. Leskiselle 2 minuuttia pelin viivyttämisestä, kun hän onnistuu kohottamaan purkukiekon pleksin ylitse. Jokohan FHT:n kuuluisa ylivoima alkaisi toimia? Jeps. Toimii kuin Roomasta ostettu ranta-rolex, eli ei ollenkaan… Ajassa 7.52 vie P. Salminen Ogelin jo 0-2 johtoon. Syöttäjänä V. Värtä ja T. Viro. Tämä pitää FHT:n omaan päähän päästettyjen alivoimamaalien putken jo koko tähänastisen kauden, eli neljän ottelun mittaisena… Olisikohan tässä jotain tehtävissä??? Onneksi eräsummeri pelastaa eksyneen kotijoukkueen…

Toinen erä. Ja lisää tulee... Ajassa 19.12 OKK menee jo hurjan tuntuiseen 0-3 johtoon. Maalin syöttäjät T. Viro ja T. Kuosmanen.

 Nyt on FHT:lla viimeinen hetki herätä… Ja onneksi näin käykin. Ajassa 20.50 kavennus 1-3:n ja maalin tekijä ”Viisviis”, ei syöttäjiä… Ja ei muuta kun pökköä pesään. Minuutti ja yhdeksän sekuntia myöhemmin, ajassa 21.59 kavennus jo 2-3:n. Maalin tekijä” Thorne Meriläinen” ja syöttäjänä Amerikan vahvistus Jari Onda. Pelistähän tulee taas aivan uusi…

Kolmas erä. Heti alkuun OKK:n V. Värtä ottaa kakkosen kampituksesta ja FHT pääsee hakemaan ylivoimalla tasoitusta. Ikävä kyllä FHT:n ylivoima pysyy edelleen tasalaatuisena, eli aivan paskana… Ei edes kunnon laukausta aikaiseksi kahden minuutin aikana…

Pari minuuttia lisää, ja ilmeisen puhki oleva OKK:n joukkue onnistuu jälleen hankkimaan itselleen rangaistuksen. Ajassa 35.43 T. Viro kakkonen, syynä kiinnipitäminen. Ja kuin uusintana (hidastuksesta on mahdotonta puhua, sillä jos tätä peliä vielä hidastaa, niin kyse on vain pysäytyskuvasta…) edellisestä ylivoimasta, FHT jatkaa ”päätä seinään” –asenteella ja saa aikaiseksi tasan, nada…

Mutta kuin sattuman oikusta, alle minuutti rangaistuksen päättymisen jälkeen ”Iso D” osuu ottelussa toistamiseen ja tasoittaa pelin 3-3:n ajassa 38.32. Syöttäjät Toma ja Pelle…

FHT:lle kerta kaikkiaan tarjoillaan ottelun voittoa, sillä ajassa 39.29 OKK:n J-P Mänttäri ottaa kokonaisen hernepellon nenäänsä, kun hänen komposiittimailansa katkeaa keskialueen kiekontavoittelussa Naukin kanssa. Pientä huitomista lienee molemmin puolin, mutta tämä järjen jättiläinen jatkaa luistelemista katkennut mailan pätkä kädessään ja anelee tuomarilta jäähyä FHT:lle. Turhautuessaan purnaamisensa tehottomuuteen hän mielenosoituksellisesti paiskaa mailantyngän laitaa vasten, jolloin tuomarit langettavat hänelle 2+10 minuutin rangaistuksen (kakkonen puutteellisella varustuksella pelaaminen ja 10 minuutin käytösrangaistus). Kerrassaan nerokasta… Ja sama mies tulee vielä ottelun jälkeen kitisemään tuomareille, että kuinka paskoja nämä ovat… Jeps, I just loooovvee harrastejääkiekko… ;-)

 Ikävä kyllä, tuon kakkosen aikana ei tulosta tule, eikä myöskään seuraavan. Sillä ajassa 41.39 OKK:n J. Kansanen saa kakkosen estämisestä. Mutta kuten sanottu, ei tulosta, vaikka FHT käyttääkin kaikki keinot mukaan lukien aikalisä ajassa 42.39.

Ja vielä kerran tarjotaan kahta pistettä. Sillä ajassa 44.13 ottaa OKK:n P. Salminen vielä kakkosen  Koukkaamisesta. Mutta ei kelpaa kaksi pistettä tänään FHT:lle. Tai jos rehellisiä ollaan, niin ei olisi kelvannut se yksikään piste ilman Ilun loisto torjuntoja ottelun aikana, sillä aikamoinen avointen ovien päivä oli FHT:lla omassa päässään…

Mutta kauden toinen piste on kuitenkin totta. Joten ei muuta kuin kohti uusia seikkailuja…


( Päivitetty: 03.11.2008 09:08 )

 - Jouko | Kommentoi



 Tiistai 21.10.2008 Länsi-Auto Areena EKK-FHT
22.10.2008 09:42 | Jouko

Kuten radiossa ja TV:ssä mainostetaan; Euroopan parasta lätkää Länsi-Auto Areenalla. Eikä eilen kovin kauaksi jääty (eipä…)Erinäisen ruinaamisen, kerjäämisen, suostuttelun ja anelun jälkeen sain haalittua FHT:lta kasaan kolmetoista pelimiestä veskarin lisäksi. Muutoksia edellisiin otteluihin oli tapahtunut myös FHT:n maalinsuulla, sillä ensimmäiseen edustusotteluunsa luisteli maalinsuulle Tapani.

Yleisömääräksi oli toimitsija saanut hallin mittapuitteet huomioon ottaen suht vaatimattomat 16 (kapasiteetti 6.820). Tosin jäälle ei heistäkään näkynyt yhtään, joten kyseessä lienee edelliseltä vuorolta suihkun kautta poistuneet pelaajat…

Ottelu alkaa tasaisella väännöllä, mutta melko selkeästi FHT:n komennossa. Ensimmäistä tilastomerkintää saamme kuitenkin odotella aina lähes kymmeneen minuuttiin saakka. Silloin ajassa 9.52 Mika Meriläinen huudattaa FHT:n vaihtoaitiota (yleisön puuttuessa), syöttäjänä Rudi ja Ade. Peli on 0-1. Ja vain runsas minuutti lisää, niin peli on jo 0-2. Ajassa 11.01 Jukka Riikonen onnistuu Dikun syötöstä.

Ikävä kyllä tätä iloa ei kestä kauaa, vaan heti kun näyttää siltä, että FHT hallitsee ottelua mielin määrin, loppuu luistelu. Ja mitäs sitten tapahtuu… Aivan, ajassa 12.14. P Langensköld kaventaa F Markelinin syötöstä. Peli on 1-2. Ja lisää tulee. Jumbon huutaessa kellonaikaa 14.02 osuu S Sidensnore J Gräsbeckin syötöstä. Tilanne on tasan 2-2. Ja mitä tekee FHT? No ottaa jäähyn, tietenkin… Ajassa 14.22 Jore-Juniorille kakkonen, syynä huitominen. Onneksi kello pelastaa FHT:n, ja eka erä on ohi…

Toinen erä. EKK jatkaa ylivoimalla. Ja tulosta tulee, ikävä kyllä. Ajassa 15.57 H Bischoff vie P Nordlundin syötöstä EKK:n ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Peli on 3-2.

Seuraavat viisi minuuttia on tasaista vääntöä, kunnes ajassa 20.18 S Sidensnore osuu M Tiilikan syötöstä ja vie EKK:n jo kahden maalin karkumatkalle. Peli siis 4-2.

EKK:n E Vihervaaralle määrätään kaksi minuuttia ajassa 24.30, syynä kiinnipitäminen. Ja kerrankin FHT:n (surullisen)kuuluisa ylivoima onnistuu. Kello pysähtyy lukemaan 25.59. Maalintekijä Diku, syöttäjät Ade ja toisena syöttäjänä minä (vaikka pöytäkirjassa lukeekin ”V-P” Naumanen). Tilanne 4-3 ja peli on taas ihan uusi.

Ja vain 12 sekuntia tästä, niin EKK:n M Hintecille kakkonen koukkaamisesta. Ja maalin tuloa ei voi estää… nimittäin oma pää soi. Oliko jo viides vai kuudes alivoimamaali FHT:n päätyyn tämän kauden kolmessa ottelussa… Peli on 5-3 ja kello sanoo 26.22.

Onneksi rangaistus ei pääty tähän, vaan penkille komennetaan kohta toinenkin EKK:n pelaaja. Ajassa 27.11. A Väisänen saa kaksi minuuttia kampituksesta. Kolmella viittä vastaan saa Funkkaritkin jo ylivoiman kulkemaan. Ajassa 28.00 Tommy osuu Jukka Riikosen ja Aden syötöstä. Peli tiukkenee jälleen 5-4. Näissä lukemissa mennään erätauolle.

Kolmas erä. Ensimmäiset minuutit sujuvat FHT:n painostuksessa. Harmi että pöytäkirja ei kerro kaikkea ottelun kulusta, tai ehkä se on vaan parempikin. Sillä miltä näyttäisi esim. merkintä, että neljä-yksi ylivoimahyökkäys päättyy siihen, kun Tommy ja Mika M. törmäävät toisiinsa…

Ajassa 34.26 EKK:lle jälleen rangaistus. F Markelin kaksi minuuttia kiinnipitämisestä. Ja FHT:n ylivoima laulaa… Ajassa 35.23 ”Koivu” osuu Dikun ja Rudin syötöstä. Peli tasan  5-5 (viisviis, Dikulle piste! You got it?).  Tätäkään iloa ei kauaa kestä. Ajassa 37.19 EKK menee A Väisäsen maalilla jälleen kerran johtoon. 6-5, syöttäjät P Nordlund ja H Bischoff.

Ja ei muuta kuin uutta matoa koukkuun FHT. Tai sitten ei. Ajassa 39.53 Jore-Juniorille ottelun toinen jäähy. Kaksi minuuttia, koukkaaminen.  Onneksi tämä kestetään ilman takaiskuja. Ja sitten on taas EKK:n vuoro, siis ottaa jäähy. Ajassa 43.10 M Hintec kakkonen kampituksesta. FHT ottaa kaikki keinot käyttöön ja pitää aikalisän samassa ajassa. Sovitaan, että mikäli kiekko saadaan ylös, niin Tapani luistelee pois maalin suulta ja koitetaan kuudella neljää vastaan.

Ja näin tehdäänkin. Painostus tuottaa tulosta, sillä ajassa 44.40, vain 20 sekuntia ennen täyttä aikaa tuomitaan FHT:lle rangaistuslaukaus, sillä EKK:n maali siirretään tahallisesti maalintekotilanteessa.

Rankkarin vetäjää arvotaan kiivaasti (joo joo, kaikkihan sen tietää kuka sen vetää…  ). Ja Diku onnistuu… Peli tasan 6-6, joka jää loppunumeroiksi. Ja jos oikein tarkkaan ajatellaan, niin pelitilanteihin nähden se olikin ihan oikeutettu lopputulos…

Nyt sitten ensi viikonloppu tiukkaa treeniä (harkat pe ja su) ja sitten kohti uusia seikkailuja…


 - Jouko | Kommentoi



 Sunnuntai 19.10.2008 Hesa2 FHT- EsPa
20.10.2008 09:28 | Jouko

Noniin. Kauden ensimmäinen kotiottelu on alkamassa. Edellisen ottelun täysien katsomoiden jälkeen paluu arkeen on tyly. Katsojamääräksi ilmoitetaan 3. Täydellinen luettelo lienee ilmeisesti teroittaja Mikko, vahtimestari ja jääkoneen hoitaja?

Onneksi kentälle sentään saadaan hivenen enemmän liikettä. Kotijoukkueen nimilistasta löytyy 13 nimeä veskarin lisäksi. Vastustajia löytyy kaksi vähemmän, joten kotiedun taika saattaa toimia tänäänkin?

Ottelu saa FHT:lle tutunomaisen alun, sillä vain 1.08 pelattu, kun vastustaja menee 0-1 johtoon J. Bromanin maalilla. Syöttäjänä P. Virtanen. Muutamaa minuuttia myöhemmin K-P kirjauttaa kauden ensimmäisen tilastomerkintänsä: Ajassa 4.20 kaksi minuuttia, estäminen. FHT:n alivoima ei kestä kuin minuutin ja rapiat päälle, kun ajassa 5.38 EsPa menee jo 0-2 johtoon. Ylivoimaosumasta vastaa jälleen J. Broman, vain syöttäjä vaihtuu J. Nurmelaksi.

Sitten herää FHT:kin. Ajassa 6.30 tulee kavennus 1-2. Maalin tekijä Naukki ja syöttäjä Mika ”Thorne” Meriläinen. Peli näyttäisi alkavan uudelleen.  Ajassa 9.22 tuomitaan EsPan J. Nurmelalle kakkonen, syynä kiinnipitäminen. Ja FHT:n tunnetusti ”persoonallinen” ylivoima alkaa jyllätä. Ja tulosta näkyy. Omassa päässä. EsPa tekee alivoimalla 1-3 ajassa 10.59. Maalintekijä J. Hepojoki, syöttäjä P. Virtanen. Että se siitä. Vasta kolmas päästetty alivoimamaali FHT:lle ja tämä sentään oli jo kauden toinen ottelu. Valmentaja Kajavan penkki alkaa heilua uhkaavasti… ;-)

Toinen erä. Reilun viiden minuutin pelailun jälkeen Marko ”Ridge” Meriläiselle kakkonen huitomisesta. Onneksi EsPa on ottanut mallia FHT:n ylivoimasta, joten mitään ei tapahdu. FHT:n puurtaminen tuottaa kuitenkin tuloksen ajassa 25.13. kun äsken jäähyllä kunnostautunut ”Rudi” osuu tolppien väliin, syöttäjänä Jore. Peli on siis 3-2. Ja nyt alkaa FHT:n etsikkoaika. Joka sitten päättyykin kolmen minuutin päästä, kun loppuun ajettu ”Antsa” ei ehdi vaihtoon ajoissa kun kentälle jo hypännyt ”Rudi” ottaa kiekon haltuunsa. Tuloksena joukkuerangaistus, syynä liian paljon pelaajia kentällä… Kello näyttää aikaa 27.47.

Ja EsPan kolmas ylivoima tuottaa jo toisen tuloksen. Ajassa 28.22. J. Hepojoki vie vieraat jo 2-4 johtoon. Syöttäjät tähän ovat P. Virtanen ja J. Broman. Mutta FHT ei lannistu. Kuitti tulee alle minuutin päästä. Ajassa 29.14. Maalin tekijä Toma Karkkulainen ja syöttäjä ”Rudi”. Tämä jääkin tilanteeksi kahden erän jälkeen…

Kolmas erä. EsPa on aivan puhki. FHT:lle riittäisi se, että pitäisi hivenen vauhtia yllä ja antaisi painetta vastustajan pakkikalustolle. Ja sitä lähdetään hakemaankin. Painetta saadaankin sen verran, että ajassa 31.48. EsPan J. Oksanen saa kakkosen kampituksesta. Ikävä kyllä FHT:n ylivoima ei tälläkään kertaa saa tulosta aikaiseksi.

Ajassa 37.54. Jorelle tuomitaan kaksiminuuttinen, syynä väkivaltaisuus. Onneksi EsPa on aivan liian puhki saadakseen mitään näkyvää aikaiseksi. Ikävä kyllä FHT:kaan ei saa mitään aikaiseksi, joten ottelun viimeiseksi tilastomerkinnäksi jää kotijoukkueen ajassa 43.48 käyttämä aikalisä…

Nyt ei sitten muuta, kun nollataan tämä tappio ja käännetään katseet jo tiistain EKK- otteluun…

 


 - Jouko | Kommentoi



 Laaksolahti 16.10.2008 Klo 22.00 Devils – FHT
18.10.2008 17:33 | Jouko

Voisiko kausi enää julmemmalla tavalla alkaa? Edelliset treenit yli kaksi viikkoa sitten, kiitos jäähallimme ei kiekkoon liittyvien aktiviteettien (autonäyttely yms.), ja eka sarjaottelu hevon vitussa (lausutaan Laaksolahti) torstai-iltana kello 22.00 alkaen, jolloin normaali-ihmiset valmistautuvat jo etsimään kylmiä kohtia tyynystänsä että uni tulisi…

Jo tuonne jääharrasteurheilun pyhättöön saavuttaessa tuli tunne, että tänään tapahtuu jotain suurta ja ihmeellistä. Ensimmäisen kerran V-divarin historiassa voi liioittelematta sanoa, että halli lähes pursusi yleisöä. Siis ihan oikeasti, yleisöä oli paikalla enemmän kuin pystyin sormien ja varpaiden avulla laskemaan... Ja entäs vastustajat sitten: neljä kenttää + 2 veskaria… Kyllä näkyy kauas, että kyseessä on uusi joukkue…  ;-) (ei meidän V-divarissa ole yleensä tuollainen ollut tapana…)

No niin. Cut the bullshit ja itse asiaan. FHT:sta oli paikalle vääntäytynyt peräti 14 + veskari (osa tosin pienen ruinaamisen ja suostuttelun jälkeen), joten lähtökohtana ei huono…

Kiekko jäähän, ottelu alkaa. Vauhti on alussa kovaa, mutta järkeä on yhtä paljon kuin Lewis Hamiltonin autoilussa. Joten ottelun avausmaalia saadaan odotella peräti kuusi ja puoli minuuttia. Silloin paholaisten J.Juvani huudattaa täyttä kotiyleisöä. Devils menee 1-0 johtoon, syöttäjät J.Fliman ja N.Lappalainen. Tätä ennen on tosin FHT tainnut jo kärsiä pari kakkosta (tuo meille tullut pöytäkirjan kopio ei ole ollut kunnolla kohdallaan, joten tekstit ovat niin saatanan epäselviä). Nämä jäähyt on määrätty joka tapauksessa ekan erän aikana Mika ”Thorne” Meriläiselle ja Tommylle G:lle.

Nyt kun maalien alkuun on päästy, niin lisää seuraa, ajassa 7.25 ”pahikset” menee jo kaameaan 2-0 johtoon. Maalintekijä T.Kunttu. ja syöttöpisteitä ropisee M.Herralalle ja S.Laihoselle.  Sitten FHT lopettaa vihdoin vieraskoreuden ja herää. Kavennus 2-1:n ajassa 10.07. Maalintekijä Naukki ja syöttöpisteet veljekset Forrestereille.  Tässäpä kiteytettynä tärkeimmät ensimmäisestä erästä, mikäli ei haluta kitistä ”depiilien” jatkuvasta vihellyksen jälkeisestä pelaamisesta. Ja enhän minä nyt jaksa siitä sen enempää kitistäkään…

Toinen erä. Ajassa 17.45 ”ilkiöiden” M. Ekströmillä menee ”kiisselit housuun” ja siitä tuomitaan kakkonen koukkaamisesta. FHT:n ylivoima on tutussa kuosissaan, ei tulosta… Seuraava tilastomerkintä löytyy ajassa 19.11, kun ”teukat” menee 3-1 johtoon M.Järvisen maalilla. Syöttöpistettä tarjotaan L. Ilmoselle. Sitten annetaan taas jäähyjä. Devilsien M. Kuusi saa kakkosen koukkaamisesta. Ja nyt FHT:n ylivoima toimii, sillä ajassa 21.23 ”pirut” menee jo ilkeään 4-1 johtoon J.Koskimäen alivoimamaalilla. Syöttö M. Herralalle.

Nyt on sitten FHT:n vuoro. Ajassa 22.11. Toma Karkkulainen kaventaa tilanteeksi 4-2. Sitten on taas vuoron vaihto… Kello jämähtää aikaan 25.52. kun Devilseistä samat miehet taas asialla; J.Koskimäki maalaa, M. Herrala syöttää. Peli jo 5-2. Ja vain 22 sekuntia myöhemmin, ajassa 26.10 ”pikkupirut” menee jo 6-2 karkuun… Tämän jälkeen toisen erän viimeiseksi tilastomerkinnäksi jää Jukka Riikosen kakkonen, ajassa 27.40. Syynä estäminen.

Kolmas erä. Heti erän aluksi ajassa 30.24 M.Laitinen maalaa ”pelsebuubit” 7-2 johtoon. Syöttäjä M.Järvinen. Tästä kiitoksena Tommy poimii itselleen kakkosen kiinnipitämisestä ajassa 30.40. Ja ottaa vahvan kiinnityksen jäähykuninkuus –titteliin. Tämä rangaistus saakin FHT:n kokoamaan itsensä. Ryhtiliike alkaa välittömästi. Ajassa 33.50 Naukki kaventaa numerot 7-3:n syöttäjäinä Thorne ja yllätys yllätys, minä.  Taas voi huoletta perustella kotona uran jatkumisen, kun pisteitten tuloa ei voi estää… Ja alle minuutti tästä, ajassa 34.46 Ade osuu Tommyn ja Jukka Riikosen syötöstä. Peli siis jo 7-4. Vaihtoaitiossa kuiskitaankin jo, että riittääkö aika pelin tasoittamiseen?

Vastaus tähän tulee pikapostissa viiden minuutin päästä; Ei pysty, liian hapokasta. Sillä seuraavan minuutin aikana ”vihtahousut” tekevät kolme maalia, joten se sitten siitä. Ensin ajassa 39.03 L.Ilmonen vie kotijoukkueen 8-4 johtoon, ei syöttäjiä. Neljäkymmentä sekuntia myöhemmin M.Laitinen jatkaa FHT:n kurittamista. Peli jo 9-4. Syöttäjänä A.Lappalainen. Ja vain 11 sekuntia myöhemmin J.Wiren osuu tolppien väliin, syöttäjät S.Laihonen ja M.Kuusi, 10-4.

Peli on siis käytännössä ohitse. Viimeiseen viiteen minuuttiin mahtuu enää kolme kaksiminuuttista (vihtahousujen S.Laihonen ja FHT:sta Jore ja Thorne Meriläinen) sekä kuin pisteeksi i:n päälle lopputuloksen sinetöivä 11-4 ajassa 43.26. Maalintekijä M.Järvinen ja syöttäjä M.Kuusi.

Eikä tässä vielä kaikki. Kotimatkan aikana olen vielä jossain onnistunut ajamaan ruuvin päältä sellaisin seurauksin, että perjantai-aamuna töihin lähtiessä oli olo kuin formulakisojen varikolla. Tosin renkaanvaihtoaika ei olisi ollut täysin vertailukelpoinen, sillä olisin saanut vähintään varikon läpiajorangaistuksen kielenkäytöstäni, mutta se nyt ei kuulu tähän…

Kaiken kaikkiaan ensimmäisen sarjamatsin perusteella oli joukkueen koko johtoryhmällä (me, myself&I) syytä pitää saunailta ja muutaman oluen äärellä miettiä kuvioita seuraavaa ottelua silmällä pitäen… Joten näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Laaksolahti on paska maa… Ps. Jatkoa saagalle on tulossa jo huomenna… Stay tuned…


 - Jouko | Kommentoi



 Sunnuntai 9.3. FHT- IHK
10.03.2008 13:35 | Jouko

Kauden viimeinen sarjaottelu. Peliin on ilmoittautunut ”siedettävät” 11+ veskari. Vastustajan koppiin lappaa väkeä kuin viimeistä päivää, ja keski-ikä pyörii tuossa 20-25 vuoden hujakoilla, kun taas meidän ”seniori” kopissamme ei montaa alle 30 vuotiasta näy.

 

Peli lähtee käyntiin FHT:n osalta mainiosti. Ajassa 1.12. Junnu-Naukki täräyttää Kasatonovin syötöstä 1-0. Tästä on hyvä lähteä… Ja tästähän sitä lähdetään. Sillä vain 19 sekuntia myöhemmin peli on 1-1. Maalintekijä I.Tikkala (23) ja syöttäjät M.Helander (17) ja H.Jäntti (31). Ajassa 5.22. Tuohino tekee ”tuohinot” eli ottaa jäähyn.  Kaksi minuuttia, syynä estäminen.

 

Onneksi Ilu on kauden parhaassa vedossaan, ja kestää tulituksen. Jäähy kestetään, ja vain puoli minuuttia sen päättymisen jälkeen Pelle syöttää viivalle Junnu-Naukille, joka ampuu tulisesti, mutta veskari ehtii eteen. Riparissa olenkin sitten ensimmäisenä minä paikalla, ja tökkäisen kiekon suht vaivattomasti verkon perukoille. Pelikello pysähtyy aikaan 7.54.

 

Sitten alkaa tapahtua. Kasatonovin niskakivut yltyvät ja pakottavat hänet jättämään leikin kesken. Ja vain puolisen minuuttia tästä, Tuohino loukkaa olkapäänsä ja joutuu myöskin jättämään pelin (ja loppui vissiin kausikin siihen). Eli näin 11:sta tulee yhdeksän. Ei kivaa. Ensimmäinen erä nilkutetaan taukoon saakka näillä tilastomerkinnöillä.

 

Toinen erä. Ajassa 17.52. IHK:n J.Säilymäki (3) saa kaksi minuuttia koukkaamisesta, mutta vajaamiehistöisen FHT:n ylivoima on jo kesälomalla. Joten ei tilastomerkintöjä. Seuraavan kerran kello pysäytetään rangaistuksen vuoksi ajassa 21.18. Kun Pellelle tuomitaan kakkonen koukkaamisesta.  Myöskään IHK:n ylivoima ei onnistu maalinteossa, vaikka yrityksen puutteesta ei sovi syyttää…

 

Ajassa 25.13. saa IHK:n H.Jäntti (31) kaksi minuuttia estämisestä. Ikävä kyllä FHT:n tehottomuus jatkuu. Ei maaleja. Tämä jääkin toisen erän viimeiseksi tilastomerkinnäksi. Erätauolla kuuluttaa toimitsija erän torjunnat, FHT 25 ja IHK 3. Tuosta saanee kuvan, kummassa päädyssä peliä on käyty. Kuuluupa tuossa erätauon aikana IHK:n puolelta jonkun kundin väite, että meillä olisi V-divarin paras veskari, kun hän ei maalia saanut tehtyä. Just joo, siinä tapauksessa V-divarissa on aika monta s”#¤%n hyvää veskaria, kun en minäkään niille ole kaikille maalia saanut tehtyä…

 

Kolmas erä. Johan se reikä löytyy Ilunkin selän takaa. Ajassa 31.02 IHK tasoittaa ottelun H.Jäntin (31) maalilla. Syöttäjät J.Tikanoja (14) ja T.Peltonen (18). Ja lisää tulee, vain 28 sekuntia myöhemmin peli on jo 2-3, kun M.Helander (17) osuu J.Pensasmäen (16) syötöstä. FHT alkaa olla aika puhki.

 

Seuraavaan kymmeneen minuuttiin ei tilastomerkintöjä tulekaan, vaan näyttää siltä, että kaikki odottelevat vain peliajan loppumista. Mutta sitten ajassa 41.30 IHK:n T.Tikkala (7) osuu tolppien väliin. Syöttäjät I.Tikkala (23) ja H.Jäntti (31). Peli on 2-4.

 

Viimeinen niitti tulee sitten noin puoli minuuttia ennen ottelun päättymistä. Ajassa 44.34. IHK:n J.Saarinen (9) osuu J.Säilymäen (3) ja T. Määräsen (27) syötöstä. Pelin loppunumeroiksi siis 2-5.

 

Nyt onkin FHT:n aika alkaa rakentelemaan ensi kauden joukkuetta.


 - Jouko | Kommentit (1)Kommentoi


©2009 layout96 - suntuubi.com